AT4 kurssin satoa
Seuraavat 4 postia on tehty viimeisellä AT4 tunnilla eräänlaisena lopputyönä. Työt kerättiin Wikiin ja olen sieltä niitä siirtänyt, Lassi tosin siirsi tekstinsä itse.
Pidän lopputulosta erittäin onnistuneena. Sain yllättäen sikermän, joka kuvaa hyvin sitä, millaisia blogeja ja blogiposteja löytyy. Mukana on kuvaposti, mielipidekirjoitus, huumoria, englannin kieltä, teknologiaa. En olisi itse pystynyt parempaan.
Tarinan opetus: Blogi ei ole verkkopäiväkirja, vaan sisältää useita erilaisia elementtejä.
Jos kiinnostuit kirjoittamisesta, ja olet Turun iltalukion oppilas/opettaja, lähetä minulle postia (linkein tarvittaessa varustettuna ja julkaisen postisi.
Bamiyan Buddha In Afganistan
President of the Association for the Protection of Afgan Archaeology (APPA) since 2002, Professor Zemaryalai Tarzi was previously Director General of Archaeology and Preservation of Historical Monuments of Afghanistan, from 1973 to 1979. He later directed the excavations in Bamiyan and Hadda on the sites of Tape Shotor and Tape Tope Kalan. As a result the statue of Heracles, in the niche V2 of Tape Shotor, was dated by him from the 2nd century A.D., contemporary with the schist sculptures of Gandhara. Exiled in France in 1979, he taught Eastern Archaeology at the Marc Bloch University of Strasbourg, France. Professor Tarzi is the author of many books and his great contribution to specialized magazines is numerous.
Through this Association Professor Tarzi assists in educating the younger generations as well as the older ones, by publishing childrens books as well as training young Archaeologists into becoming Professionals of the trowel and efficient restorers, providing them with the necessary tools and equipment thus giving hope and education to a country left in the dark for a quarter of a century of war. Raising awareness in the Afghan and International communities about the unique and beautiful Archeological and cultural contribution Afghanistan has given to the world and its protection is one of APAA’s goals. Professor Tarzi has dedicated his last 40 years to that fervent mission.
~Widya
Päihteet nuorten keskuudessa
Yhä useampi nuori on käyttänyt tai kokeillut huumaavia aineita. Nuoret ovat suorastaan alkaneet ihannoimaan päihteiden-käyttö-kulttuuria. Ensin vedetään viinaa, sitten ku se ei enää kiinnosta niin paljon siirrytään miedoimmista huumaavista aineista ylös päin.
Yhä nuorempi nuori siirtyy käyttämään huumaavia aineita. Aineet ovat jopa levinneet kouluihin, niin helppo niitä on nykyään saada. Hyvänä esimerkkinä on Porissa tapahtunut huumeratsia, joka suoritettiin kouluun. Sitä kautta paljastui yli 20 nuorta jotka käyttävät ja myyvät päihteitä. Mukana on myös aikuisia. Tuollainen tapaus on todella hurja..
On kurjaa että nuoria kuolee turhaan. Tiedän monta käyttäjää jotka eivät halua käyttää, hei eivät vain voi enää itselleen mitään. Joskus nuorena tyhmänä koukuttanut itsensä niihin. Eihän kukaan tavallinen tallaaja voi tietää miltä huumeisiin koukussa olevalta tuntuu ja mitä hän kokee päivittäin. Näemme vain kasan sekaisin olevia rikollisia jotka eivät osaa pyytää apua. Tämä on yksi suomen huutavimmista asioista.
Monet vuodet yhteiskunta ja yksilöt ovat yrittäneet löytää ratkaisua tähän pulmaan.. Hoitoon ei voi pakottaa ja ne jotka pääsevät hoitoon ja siltä taas pois, joutuvat houkutuksen myötä takaisin samaan lähtöruutuun. Onko vika ihmisessä? Eikö itse huumeiden käyttäjä halua tarpeeksi muutaa itseään? Vai olisiko jotain mitä yhteiskunta voisi tehdä enemmän?
Suurin osa rikoksista on päihteidenkäyttäjien tekemiä. Kun päihteidenkäyttäjien määrä laskisi, laskisivat myös rikokset ja ihmisten pelot. Mikä siis avuksi?
~Kristiina
Kesä-2008 Sisilia
Kun Jumala oli luonut maan, heitti hän loput kivet mereen Sisilian edustalle.
-Eikö ole ihanan väristä vettä. – 
Ylpeä kulkukoira.Hän ei ollut näkevinäänkään meitä.
Ilta rannalla.
Anja
Äimän Käki
Haeskelinpas kerran netistä kuvia perhoskoirista ja mitäpäs löysinkään hakusanalla Papillon? Juu, kuvan teekannusta, jossa ei ollu edes perhoskoiran karvaa. Sivun osote on angelinasteas.com ja täytyy sanoo, et kiusaus oli melkonen.
Hintakin oli todella edullinen, ainoastaan 150 dollaria siitä teepannusta, sit n. 70,- yhdestä kupp+lautanen -satsista ja vielä 15,- yhdestä lusikasta. Nyt pitää vaan ruveta rikkaaks. Kovin mä yritin saada sen pahuksen siirtymään tohon neliöön, mut se on harvinaisen kotipaikkauskollinen lintu. (Joutsenen mallinen joku turhake).
(Leenan huom: Wiki ei suostunut kuvaa lataamaan, tähän sen sai)
Mä tulin tälle kurssille saadakseni selville, minkä ihmeen takia mun tarttis liittyä naamakirjaan. (Tytär vinkuu, et mun tarttis). Mitä iloo siit mul olis ja varsinkin, olisko siit jotain hyötyy. Kyl mä nyt sit olen jonkun tolkun saanu siihen, miks ihmiset sitä käyttää, mut ei siit ainakaan täl hetkel ol mul sen paremmin iloo, ku hyötyykään. Kaikkein kamalin mahdollisuus olis, et joku vanha koulukaveri näkis mun siellä ja yrittäis tunkee ystäväks. PTHYI! Viäl kamalampi mahdolllisuus olis, et se kolisis tyhjyyttään, eikä mulle tulis ensmästäkään kaveria. Se vasta harmittaiski. Siällä mä sitte käkkisin oman naamakuvani kans ja puhaltelisin hämähäkinverkkoi häälymään.
Nonnih, oliks täsä tarppeks?
T
Suosikki-Firefox-lisäosani
Lataa sivun automaattisesti uudelleen aina N sekunnin välein. Aikavälin voi valita klikkaamalla sivua hiiren oikealla napilla ja valitsemalla ponnahdusvalikosta Reload Every. Hyödyllinen esim. sähköpostin, mikroblogin tai muun tiheästi päivittyvän sisällön tarkkailuun. Tällainen ominaisuus oli tarjolla jo vuosia sitten Opera-selaimessa; nyt sen saa myös Firefoxiin.
Tällä voi ladata videoita esim. YouTubesta tiedostoiksi omalle koneelle, jolloin ne voi katsoa viiveettä ja pätkimättä milloin tahansa vaikka koneessa ei olisi edes nettiyhteyttä. Katsoessasi videon useaan kertaan säästät myös YouTuben kaistaa. Hyödyllinen myös sellaisen aineiston tallentamiseen, joka saatetaan poistaa verkosta käyttöehtosopimusrikkomuksen tähden. Valitettavasti viimeisin versio ei osaa ladata videoita Yle Areenasta; kirjoitin
tarkoitukseen lyhyen ohjelman jota ei toistaiseksi ole saatavilla verkosta.
Poistaa sivuilta mainoskuvat ja Flash-mainokset mustan listan mukaan. Erittäin miellyttävä varsinkin verkkolehtiä lukiessa, sillä näillä on tapana laittaa animoituja mainoksia sivupalkkeihin ja keskelle artikkelia, joka häiritsee lukemista.
Näyttää sivun sellaisena kuin sen lukisi ns. screen reader -ohjelma eli sokeille tarkoitettu ohjelma joka lukee sivun tekstin ääneen. Fangs ei lue tekstiä ääneen, vaan näyttää visuaalisesti sen tekstin, jonka screen reader lukisi ääneen. Hyödyllinen itse luotujen sivujen käytettävyyden varmistamiseksi.
–Lassi
PELTIRUMPU osa V
Tämä on pitkäksi (toivottavasti ei sentään pitkäveteiseksi) venyneen Peltirumpu-elokuva-analyysini viides ja viimeinen osa. Pituudesta huolimatta olen enimmäkseen keskittynyt vain päälinjoihin. Symboliikkaa täyteen ladatun elokuvan monista henkilöistä, tapahtumista ja tarkkaan harkituista yksityiskohdista sekä näiden kaikkien suhteesta elokuvan historialliseen taustatarinaan puristaisi tulkintaa varmaan väitöskirjan verran.
Oskar palaa kotiin sotareissultaan. Danzig on pahasti kärsinyt ilmapommituksissa. Alfred Matzerath on harmaantunut ja käyttää silmälaseja. Onhan itse Hitlerin Saksakin jo melkoisen raihnaisessa kunnossa.
Kolmannen valtakunnan loppu häämöttää, ja Matzerathin perheessä hävitetään natsiyhteyksistä kertovia todisteita. Hitlerin kuva pannaan palamaan (kuten Hitler itsekin). Vanha kulttuurikansa heräilee tilapäisestä mielenhäiriöstään: “Beethoven, hän se vasta oli nero!”
Talonväki on pakkautuneena suojaan samaan kellariin, johon Oskar elokuvan alussa oli hypännyt päätettyään kolmivuotispäivänään lakata kasvamasta. Luukku kolahtaa auki, ja kellariin laskeutuu joukko puna-armeijan sotilaita.
Pari heistä tarttuu naapurin rouvaan. Kellarin perällä alkaa tapahtua sellaista, joka viittaa sodan loppuvaiheen erääseen vastenmieliseen lieveilmiöön, puna-armeijalaisten edetessään toimeenpanemaan joukkoraiskaukseen. Tähän tahraan voittajien maineessa on historiantutkimus rohjennut laajemmin kajota vasta viime vuosina, Neuvostoliiton mentyä mailleen.
Yksi punasoturi on nostanut Oskarin syliinsä ja naputtelee sormillaan Oskarin rumpua. Puolaan tulee nyt uusi komento, uusi tahti, uudet sävelet.
Matzerath seisoo seinänvierellä kädet kohotettuina. Oskar työntää hänen kämmeneensä hakaristimerkin neula edellä. Matzerath piilottaa hädissään merkin suuhunsa ja saa yskänkohtauksen. Sotilas ampuu hänet. Saksan kansaa edustanut Matzerath kohtaa loppunsa samaan aikaan kuin Hitlerin Saksakin, ja molemmat menehtyvät siihen mihin olivat uskoneet: natsismiin.
Vaatimattoman elämäntyön tehnyt Alfred Matzerath saa vaatimattomat hautajaiset pakkauslaatikoista kyhätyssä arkussa. Samanlaisia laatikoita on näkynyt liikkeen nurkissa pitkin elokuvaa. “Käsi näkyy!” “Ei sen väliä.”
Haudan reunalla seisova (jo 21-vuotias) Oskar on ratkaisun edessä. Hänen elämänsä tärkeät ihmiset ovat kuolleet: äiti-Agnes, lelukauppias Sigismund Markus, todennäköinen isä Jan Bronski sekä virallinen isä Alfred Matzerath. Puna-armeijan miehittämä Puola on lopullisesti kaputt, siltä näyttää. Oskar heittää rumpunsa hautaan. Lähikuvassa rummun päälle putoilee hiekkaa. Sivullisen Näkijän tehtävä on suoritettu. Oskar valmistautuu hyppäämään.
Sivummalla hautaristejä kivittävä pikku-Kurt tekee päätöksen Oskarin puolesta. Hän nakkaa kivellä Oskaria päähän. Oskar putoaa isänsä hautaan. Kellarin luukku, josta Oskar oli elokuvan alussa hypännyt, oli sekin muistuttanut avointa hautaa. Poika nostetaan kiireesti takaisin maan pinnalle. Jumalanhullu Hytinä-Leo tuntee sormenpäissään Oskarin kasvavan: “Er wächst! Ich habe den Herren gesehen!”
Varmaankin voi luottavaisin mielin ennustaa, että elokuvahistorian monien klassikkoasemaan nousseiden teosten joukossa myös Volker Schlöndorffin Peltirumpu-filmatisoinnilla tulee olemaan pysyvä arvo.
Ajan hammasta Peltirumpu on kestänyt erinomaisesti. Elokuva tuli teattereihin vuonna 1979, kolmekymmentä vuotta sitten. Ilmaisu vaikuttaa tänään yhtä tuoreelta kuin ensi-illan aikoihin.
Yksi syy Peltirumpu-elokuvan kestävyydelle on luonnollisesti Peltirumpu-romaanin nerokkaan monitasoisessa tarinassa. Ohjaajan on onnistunut siirtää vaativan romaanitekstin sanoma ja tunnelma filmille. Tehtävässä on ollut haastetta aivan riittämiin; pidetäänhän Günter Grassin Peltirumpua 1900-luvun jälkipuoliskon kirjallisuuden keskeisimpiin kuuluvana teoksena. Elokuva ei kuitenkaan ole kirjan kuvitusta vaan itsenäinen taideteos.
Toinen syy kulutuskestävyyteen on preussilaisen pedantti ilmiasu, joka muodostaa elokuvalle uskottavan historiallisen taustanäyttämön, jota vasten unenomaiset ja absurdit tarinankäänteet korostuvat entisestään, ja joita terästää ohjaajan oma persoonallinen esitystapa.
On kuitenkin paljon upeita tarinoita ja näkemyksellisiä ohjaajia. Lopultakin Peltirumpu-elokuvasta tekee unohtumattoman itse päähenkilö Oskar – ikäisekseen pienikokoinen 12-vuotias David Bennent, jonka vihreät silmät ja kaiken näkevä pikkulapsen tuijotus tekevät Oskarista melkein pelottavan salaperäisen hahmon. Pojan huolellisesti ääntämä saksan kieli vahvistaa vaikutelmaa jotenkin ylimaallisesta olennosta, joka on kuin jostakin toisesta todellisuudesta pudotettu keskelle 1900-luvun traagisimpia tapahtumia.
Saksalaista työtä oleva Euroopan mielettömän lähihistorian kuvaus on jo sinänsä tärkeä kommentti toisen maailmansodan ympärillä elokuvataiteen keinoin käytyyn keskusteluun, joka on pitkään ollut perin yksipuolista ja voittajien määrittelemää. Elokuvassa on sellaista omakohtaisen kokemuksen kipeyttä, joka puuttuu kaavamaisista Hollywood-moraliteeteista. (Mitähän aina yhtä sentimentaalinen Steven Spielberg olisi saanut Peltirummusta aikaiseksi? Onneksi emme tiedä.)
Elokuvan valmistumisaikaan toisen maailmansodan iskemät haavat aristivat vielä paljon pahemmin kuin nykyään. Kenties Peltirumpu filmattuna vasta nyt olisi hengettömämpi esitys, kun noiden kauhun vuosien muistot ovat ehtineet haalistua, sekä Eurooppaa jakanut kylmän sodan asetelma on kadonnut.
Elokuvan lopussa toinen maailmansota on Euroopan osalta päättynyt, ja kovia kokenutta Puolaa odottaa jälleen uusi vaihe, “kansandemokratia”. Maria, Kurt ja Oskar hankkiutuvat pakenemaan uhkaavan kommunistihallinnon alta länteen. Isoäiti Anna Bronski, itse vanha maaäiti, jää asemalaiturille.
Elokuva päättyy samankaltaiseen maaseutunäkymään kuin mistä alkoikin, paitsi loppukuvassa on pakolaisia kuljettava juna jyskyttämässä katsojasta poispäin. Radanvarressa on tummiin pukeutunut nainen työssä perunapellolla. Puolalaiset lähtevät, mutta Puola jää.
Ende
TTL
Luontohavainnon selitys
Kysymys oli oikeasta mehiläishoidosta, joskin tässä tapauksessa lopputulos oli surullinen. Tarkempaa tietoa mehiläisten hoidosta wikipediasta, jonka artikkeli on aika suppea, tai Suomen Mehiläishoitajien liiton sivulta.
Seuraavassa asiantuntijan selitys:
Mehiläisparvi karkasi pesästään juhannuksen aikoihin. Huonon ja sateisen kelin takia parvi jäi pesän läheisyyteen noin 15 metrin korkeuteen männynlatvaan. Parvi rakensi kesän kuluessa itselleen kennoston, johon keräsi hunajaa ja jonne emo ryhtyi munimaan. Yksi syy parven puuhun jäämiseen oli myös se, että se ei jätä toukkiaan.
Miksi tämä on sitten harvinaista? Yleensä mehiläisparvet menevät johonkin koloon, eivätkä jää taivasalle. Esimerkiksi savupiiput ja ontot puunkolot ovat tällaisia paikkoja, koska parvet eivät menesty ilman suojaa sateelta ja linnuilta.
Mehiläismies
Outo luontohavainto
Kuvissa oleva ilmiö on kohtalaisen harvinainen. En vielä kerro mistä on kysymys, vaan annan teille mahdollisuuden esittää veikkauksia. Kuvat on otettu viime vuonna syyskuun lopussa.
PELTIRUMPU osa IV
Peltirumpu-analyysini uhkaa paisua yli äyräidensä. Tämä on jo neljäs osa.
Toisen maailmansodan alkuun mennessä Oskar on ehtinyt kokea raskaita menetyksiä. Paitsi hänen äitinsä, myös kaksi hänelle tärkeää mieshahmoa on kuollut: Jan Bronski, jota Oskar epäili biologiseksi isäkseen, ja joka aina osoitti pojalle enemmän huomiota kuin omien touhujensa lumoissa oleva isä-Matzerath. Toinen menetys on Sigismund Markus. Oskar ja Markus, molemmat sivulliset, ymmärsivät hyvin toisiaan.
Alfred Matzerath sen sijaan on elossa enemmän kuin koskaan, ja mikä ettei; eläähän hänen edustamansa kansakunta parhaillaan menestyksen päiviä. Matzerath ja Oskar ovat kadunvarrella seuraamassa Hitlerin saapumista vastavalloitettuun (saksalaisesta näkökulmasta katsoen Valtakunnan yhteyteen palautettuun) Danzigiin. Imperiuminrakentajan triumfi tehdään naurettavaksi huvittavalla kuvakulmalla: Kamera kuvaa Hitlerin paraatiajoa suosiotaan osoittavien ihmisjoukkojen välistä Johtajan itsensä näkemänä. Hitleristä näkyy pelkkä natsitervehdykseen ojennettu käsivarsi ja Mersun keula.
Puola näyttää olevan jo kertaalleen kuollut Agnes Matzerathin hahmossa. Hermostunut ja tunne-elämänsä riepottelema Agnes (nimellä on selvä yhteys sanaan Angst, ”pelko”, ”ahdistus”) kuvasti puolalaisuuteen liittyvää räiskyvää tunteellisuutta, joka näkyy Puolan pitkän historian vauhdikkaissa vaiheissa.
Puola ei ole sittenkään nujerrettu, hävitystä sodasta ja miehittäjäkomennosta huolimatta. Näyttämölle astuu uusi Puolan symbolihenkilö. Agnes-vainajan aikoinaan synnyttäneen isoäiti Anna Bronskin hevosvankkureilla – suoraan Puolan syvältä maaseudulta – tulee Matzerathin liikkeeseen apulaiseksi 16-vuotias tyttö, nimeltään perikatolisesti Maria. Maanläheistä elinvoimaa säteilevä raikas Maria suurista retiisinpunaisista pampuloista tehtyine helminauhoineen astuu kuvaan kummassakin kainalossaan suuret kaalinpäät, kuin jättiläisrinnat. Tuore leskimies Matzerath ja teini-ikään ehtinyt Oskar tuijottavat tulokasta silmät renkaina.
Oskar ihastuu Mariaan. Nuorten välille kehittyvää eroottista värinää kuvaa heidän leikittelynsä kuohuvalla karamellijauheella. Oskar pääsee tekemään lähempääkin tuttavuutta. Hän on jo 16-vuotias, mutta yhä naamioituneena pikkupojan hahmoon, mikä seikka helpottaa pääsyä samaan uimakoppiin ja lopulta saman peiton alle.
Nuorukainen kokee tylyn pudotuksen takaisin maanpintaan, kun hän yllättää Marian ja Matzerathin olohuoneen sohvalta kesken hikisen kohtauksen, josta on romantiikka kaukana. Touhukas koheltaja Matzerath ottaa naisenkin samaan suorasukaiseen tapaansa kuin toimittaa kaikki muutkin askareensa, oli kyse sitten kaupanpidosta, ruuanlaitosta tai natsien riennoista.
Asetelma on vähän samankaltainen kuin Agnesin ja Bronskin välillä elokuvan alkupuolella. Heidän välisensä aito ja kiihkeä rakkaus oli tullut suursaksalaisen Matzerathin jyräämäksi, samoin tapahtuu nyt Marian (Agnesin manttelinperijä Puolan symbolihahmona) ja Oskarin (Bronskin poika?) juuri alkuun ehtineelle suhteelle.
Raskaaksi tullut Maria lyöttäytyy yksiin Matzerathin kanssa ja synnyttää pojan. Ristiäisissä Oskar lupaa antaa Kurt-pojalle kolmivuotislahjaksi peltirummun sekä neuvoa keinot, miten lakata kasvamasta. Tulevaisuudessakin tarvitaan Näkijöitä. Oskar antaa myös ymmärtää olevansa pikku Kurtin isä. Maria ottaa nyt Agnes-vainajalle kuuluneen aseman perheessä, mitä korostaa hänen pukeutumisensa Agnesin aikoinaan käyttämään tummanpunaiseen leninkiin.
Rakkauselämänsä ensimmäiset kolhut saanut Oskar lähtee sotaan. Hän tapaa kaupungilla kääpiö Bebran, johon hän oli tutustunut jo elokuvan alussa. Bebra johtaa viihdytyskiertuetta, johon Oskar liittyy mukaan.
Seurueen jäsenet kuvastavat Saksaa liittolaisineen. Bebra itse on pukeutunut Wehrmachtin upseerin univormuun, toinen kääpiö jalkaväen sotilaaksi, Oskar matruusiksi. Kaksi muuta kääpiötä ovat eteläsaksalaisissa kansanpuvuissa. Tulkitsen heidät Saksaan vuonna 1938 pakkoliitetyksi Itävallaksi ja Baijeriksi. Baijeri tosin kuului jo vanhastaan Saksaan, mutta katolisena ja eteläeurooppalaisena oli aina vähän toista maata preussilaishenkiseen protestanttiseen Pohjois-Saksaan nähden. Hahmot sopivat myös muistuttamaan Hitlerin itävaltalaisesta syntyperästä sekä natsipuolueen alkuvaiheista 1920-luvulla baijerilaisena pikkupuolueena.
Saksan tärkeintä liittolaista Italiaa edustaa seurueen naisellinen kaunistus, italialaisen näyttämödiivan pienoismalli Roswitha Raguna, ”suuri unissakävijä”, jolla mainostetaan olevan telepaattisia kykyjä. Vähän liian hienosti pukeutuva ja käyttäytyvä, pelkkää italiaa puhuva Signorina Raguna on saksalaisten keskellä kuin väärään seuraan joutunut, kuten ainakin Mussolinin Italia; sekään ei jouduttuaan Hitlerin kelkkaan oikein tiennyt, missä mennään. Oskar ehtii kokea romanssinkin Roswithan kanssa: ”Oscarello, mio piccolo uomo…”
Viihdytyskiertueen matka Ranskaan ja takaisin on kuin Saksan lännen-sotaretki konsanaan pienoiskoossa. Alkuvaihe on hauska turistimatka, jossa seurue antaa kuvata itseään Eiffelin tornin alla ja nauttii eväsretkestä Kanaalin rannalle tykkibunkkerin katolle katettuine lounaineen. Hienossa kartanossa hienolle upseeriseurueelle järjestetyn illanvieton aikana Oskar esittelee lasia tuhoavaa ääntään, pahaenteisesti, valloittajakansan ilon ollessa ylimmillään. Juhlatunnelman katkaisee ilmahälytys – ensimmäinen muistutus saksalaisille maallisen menestyksen katoavaisuudesta.
Toinen maailmansota alkaa vähitellen kääntyä Saksan tappioksi. Oskar kärsii jälleen menetyksen, kun keskellä ilmahyökkäystä ilman aamukahvia pakosalle lähtemään kieltäytyvä Roswitha kuolee. Italia putosi pois pelistä liittoutuneiden noustua maihin Sisiliassa heinäkuussa 1943. Viihdytyskiertueen paluumatka on vähemmän hohdokas: kuorma-auton lavalla kaulukset pystyssä värjötellen läpi raunioiksi pommitettujen kaupunkien.
Jatkuu
TTL
—————————————————————————————————————————————-
Lue myös:
-
Viimeisimmät kommentit
Mamma on Outo luontohavainto TTL on Outo luontohavainto Ilkka on Outo luontohavainto Leena Helttula on Outo suomen kieli Jukka Kohonen on Outo suomen kieli
