FILOSOFIA ILMAN HISTORIAA ON TYHJÄÄ, HISTORIA ILMAN FILOSOFIAA ON SOKEAA
Otsikko mukailee Immanuel Kantin käsitystä tiedonmuodostuksesta, johon hänen mukaansa tarvitaan sekä järkeä että aisteja: sekä yleiskäsitteitä havaintojen ymmärtämiseksi että havaintoja antamaan yleiskäsitteille sisältöä.
Historialliset tapahtumat ovat aina ainutlaatuisia eivätkä ole selitettävissä yleispätevien kaavojen avulla. Siksi historiatiede tuntuu vierastavan teoretisointia. Ainakin historiatieteen tapa laatia kertomuksia ja yleistyksiä käsittelemistään tutkimusaiheista eroaa vahvasti luonnontieteellisestä teorianmuodostuksesta.
Historiassa ei mikään tapahdu vääjäämättä omia sisäisiä lakejaan noudattaen. Siksi historiatieteen kuvaama ihmiskunnan suuri ja monimutkainen tarina saattaa näyttää olevan jotenkin mieltä vailla. Historiaa tekevät ihmiset, ja historian tapahtumissa ihmisen luova mielikuvitus pääsee oikein kunnolla oikeuksiinsa. Historian näennäinen mielettömyys on ihmisen luovan hulluuden ilmaus.
Filosofia puolestaan pyrkii teorianmuodostukseen, riisumaan ilmiöistä satunnaiset piirteet pois siinä toivossa, että satunnaisuuksien taustalta löytyy jotakin, joka on kaikille yhteistä ja totta aina ja kaikkialla.
Niinpä historia ja filosofia näyttäisivät istuvan eri leireissä ja olevan vihamielisiä toisiaan kohtaan. Kuitenkin jokainen filosofinen oppirakennelma on kehitelty jossakin historiallisessa tilanteessa, ja uudempi filosofia on aina rakentanut vanhemman filosofian pohjalle. Niinpä filosofiakin on historiallinen ilmiö.
Teoreettisinkin filosofia yrittää selittää todellisuutta. Jos itse filosofia yritetään irrottaa todellisuudesta – keskitytään tutkimaan pelkkiä teorioita ja yritetään unohtaa filosofian ja todellisuuden välinen suhde – tuloksena on pelkkää älyllistä puuhastelua, joka jaksaa kiinnostaa vain asiaan vihkiytynyttä sisäpiiriä. Filosofia ei ole maailmasta irrallaan leijailevia ajattomia teorioita – kuten filosofit kenties mielellään haluaisivat nähdä – vaan osa ajattelun historiaa, jossa filosofia on ollut sekä vaikuttaja että vaikutuksen kohde.
Filosofian merkitys alkaa avautua vasta, kun ryhtyy perehtymään toisaalta noiden teoriarakennelmien taustoihin sekä toisaalta niiden jälkivaikutukseen. Miksi joku on nähnyt niin paljon vaivaa saadakseen aikaan niin korkealentoisia ajatusrakennelmia? Miten nämä teoreettiset mallit ovat vaikuttaneet myöhempien aikojen henkiseen kulttuuriin?
Historiallista kehitystä ovat vauhdittaneet erilaiset filosofiat, oli kyse sitten uskonnoista, poliittisista aatteista tai vaikkapa tieteen kehityksestä. Filosofian välityksellä nämä henkisen kulttuurin osa-alueet ovat vahvasti sidoksissa myös toinen toisiinsa. Historia ja filosofia ovat monin tavoin toisiinsa kietoutuneet, eikä niitä voi repiä toisistaan irti ilman, että kummankin ymmärrettävyys pahasti kärsii.
Otsikon jälkiosa ilmaisee historiatieteen tapaa teoretisoida, joka ei ole sama asia kuin luonnontieteellinen tapa laatia tutkimuskohteistaan yleispäteviä selityksiä. Historiankirjoitus oli kauan enimmäkseen kronikointia, tapahtumien kirjaamista muistiin ja asettamista aikajärjestykseen. Tapahtumien luettelointi ei vielä riitä antamaan historialle kykyä selittää menneisyyden tapahtumia. Filosofia tulee mukaan historiatieteeseen, kun otetaan askel mitä tapahtui –tasolta miksi tapahtui –tasolle. Jälkimmäiseen liittyvä tulkinta on oleellinen osa historiatiedettä ja monen mielestä historian ärsyttävä piirre. Kilpailevien tulkintojen riidellessä keskenään mikään ei näytä olevan varmaa eikä lopullista.
Meitä jokaista elähdyttää jonkinlainen elämänfilosofia, jokin työhypoteesi siitä, minkälaisessa maailmassa haluaisimme elää ja minkälaiseksi haluaisimme elämämme muodostuvan. Rakennamme koko ajan omaa elämäntarinaamme. Valitsemme eteemme avautuvista mahdollisuuksista ne, jotka parhaiten tuntuvat sopivan omaan elämänfilosofiaamme. Näiden valintojen tuloksista syntyy oma historiamme.
Ihmisellä on ajantaju. Erotamme toisistaan menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden. Ajantaju antaa meille kyvyn muistella mennyttä, ymmärtää nykyhetkeä ja suunnitella tulevaisuutta. Muisti – historiamme – kohdistuu menneisyyteen, aistit nykyhetkeen ja toiveet sekä odotukset – elämänfilosofiamme – tulevaisuuteen. Ilman ajantajua ihminen eläisi jatkuvassa nykyhetkessä kuin porsas, jolle on totta vain hänen kärsänsä ala, vailla käsitystä siitä miksi hän on joutunut karsinaan, mutta myös vailla huolta lähestyvästä joulusta.
Varsinkin nuoret ihmiset tuntuvat ajattelevan, että menneisyys on jotakin pölyistä ja homeista, jotakin, jonka ihmiset ovat jättäneet iäksi taakseen. Ihmisen tähtäin on tulevaisuudessa; miksi siis haaskata aikaa menneiden pohtimiseen? Historian merkitys alkaa usein avautua vasta iän mukana, ihmisen huomatessa, miten paljon maailma ehtii muuttua jo muutaman vuosikymmenen aikana.
Ajatustapa, jonka mukaan historia on jotakin meidän takanamme olevaa, antaa historiasta harhaanjohtavan kuvan. Historia on pikemminkin jalkojemme alla, perusta, jonka varaan nykyinen sivilisaatio on vuosituhansien kuluessa rakennettu. Nykyinen maailma on pitkän kulttuurisen kehityksen tulos. Jos ihminen on kiinnostunut siitä, miksi tämä maailma on sellainen kuin se on, hänen täytyy kääntää katseensa menneeseen päin ja etsiä vastausta menneisyyden tapahtumista.
Ihmiskunnan esihistoria ulottuu miljoonien vuosien päähän. Kirjoitettu historia on vanhimmillaan yli 5000 vuotta vanha. Länsimainen filosofia on sekin jo 2500 vuoden ikään ehtinyt ajatteluperinne, joka on vahvasti muokannut käsityksiämme maailmasta ja maailmankaikkeudesta sekä vaikuttanut uskonnolliseen ja yhteiskunnalliseen sekä poliittiseen ajatteluumme. Sitä mukaa filosofian vaikutus ulottuu jokapäiväiseen elämään asti.
Esimerkiksi Suomen perustuslain demokratiaan liittyvät tärkeimmät pykälät kansanvallasta, vallanjaosta ja parlamentarismista pohjautuvat 1700-luvun valistusfilosofien kehittelemiin teorioihin hyvästä yhteiskunnasta. Edelleen: ilman liberalismia, marxismi-leninismiä ja natsismia 1900-luvun historia olisi kirjoitettu jollakin aivan toisella tavalla, ja sitä mukaa eläisimme nyt meneillään olevia 2000-luvun alkuvuosia jossakin toisenlaisessa maailmassa.
Sormeaan ajan valtimolla pitävän kansalaisen yleissivistykseen kuuluvat perustiedot historiasta ja filosofiasta. Kummallakin on selitysvoimaa etsittäessä vastauksia kysymyksiin, mikä on tämä ihmisten maailma, ja minkälaiseksi sitä pitäisi yrittää rakentaa.
TTL
Turun iltalukio on Facebookissa
Turun iltalukio on nyt Facebookissa!
Jos olet jo liittynyt Facebookiin, tule iltalukion faniksi.
Niille, jotka eivät vielä ole liittyneet, postitan ohjeita myöhemmin mutta ilmankin liittyminen on ihan helppoa.
Linkki: Turun iltalukion Facebook -sivu
Hääppöinen
Tulipa luettua uusin Tiede -lehti.
Lehdessä oli artikkeli otsikolla: Apinoillakin on älliä eri määriä. En sen kummemmin puutu artikkelin sisältöön, mutta artikkelissa oli lause: “Tutkijat luokittelivat valkotöyhtötamariineja kognitiivisilta kyvyiltään hyviin, keskinkertaisiin ja hääppöisiin.“
Vaisto kertoi, että tässä on nyt jotain outoa. Pienen mietiskelyn jälkeen tulin siihen tulokseen, että minulla ei ole aavistustakaan siitä, mikä on hääppöinen. Ainoat mieleeni tulevat esimerkit olivat kieltomuotoisia: “Eipä ollut kovin hääppöistä ruokaa!”. Jos ei-hääppöinen on huono, onko hääppöinen sitten hyvä ja oliko Tiede-lehden lause väärä?
Perheen mielipide ei oikeastaan auttanut. Mieheni oli samaa mieltä kanssani siitä, että sanaa ei yksinään ole edes olemassa, ja nuorempi polvi ei edes huomannut lauseessa mitään outoa.
Pari päivää asiaa pohdiskeltuani totesin, että asiasta on otettava selvää. Löydän tiedot nykyään netistä, joten Google-haku siis päälle. Alku ei ollut kovin lupaava. Haulla hääppöinen tuli vain osumia, joissa ei oli aina mukana. Lisäksi sain osuman Suomi-Englanti sanakirjaan, joka totesi sanan olevan puhekieltä ja antoi sille merkitykseksi mediocre (=keskikertainen) ja not very good. Synonyymeja kummoinen ja häävi! Uusi ongelma: Minkälainen on kummoinen? Taaskin negaatio oli tuttu, mutta sana yksinään ei.
Tein uuden haun hääppöinen -ei, jolloin Google poistaa tulokset, joissa on sana ei. Siitä ei ollut mitään hyötyä, sillä nyt kaikissa suomen kielisissä esiintymissä oli eipä, eihän, tuskin tai jokin muu kieltoilmaisu.
Vielä kerran hauksi hääppöinen kummoinen häävi ja nyt löytyi sitten se oikea osuma. Isosta Suomen kieliopista on verkkoversio!
Sieltä löytyi seuraava teksti:
On joukko adjektiiveja, jotka esiintyvät vain kielteisissä yhteyksissä, tavallisesti predikatiivilausekkeessa joko yksin tai määritteenä:
häävi, hääppöinen, kaksinen, kehuttava, kummoinen, sanottava | hullumpi, hassumpi, kummempi
….Toiseksi vain kielteisissä konteksteissa esiintyy kirjava joukko adverbeja, partikkeleita ja idiomaattisia ilmauksia, joista osa on kieltoa vahvistavia, esim. lainkaan, yhtään, pätkän vertaa
hölkäsen ~ höykäsen pöläystä, tuon taivaallista ’ei minkään verran, ei mitään’ | ihmeemmin, kummemmin, liiemmin, liioin; järin ’ei paljoa, ei juuri’ | millään muotoa ’ei millään tavalla, ei ollenkaan’ | kuinkaan ’ei mitenkään’ | vainkaan ~ vai(ne)skaan | moksiskaan, millänsäkään ~ milläänkään, tietääkseen ’ei välitä’ | hevin, hevillä ’ei helposti’.
Huom. Kieltäviksi vakiintuneita ovat myös mm. kiteymät ei ristin sielua, ei mailla halmeilla, ei pahitteeksi, ei hätäpäivää(kään), ei (ota) kuuleviin korviinsa, ei ikimaailmassa ~ ikipäivänä, ei pitkälle pötkitä, ei päätä palella ~ palele, ei paljon naurata.
Minua tietysti kiinnosti se, kuinka moni ei halunnut myöhäistää koulun alkamisaikaa. Minun etsimäni piirakanpalat ovat vastakkaisilla puolilla! Jouduin siltikin laskemaan 37+11=48. Myöhempi ajankohta on parempi 52 prosentille. Minua jäi kaivelemaan syy tuohon outoon viipalejärjestykseen. Halusiko sen piirtäjä antaa jonkun mielikuvan? Jos punainen ja oranssi viipale olisivat vierekkäin ja niitä ei olisi vedetty irti piirakasta voisi ehkä nähdä, että jako menee hieman myöhäistäjien puolelle… tai sitten ei, ero on aika pieni.
PS. Tiede -lehden nettisivuilta et löydä kaikkia artikkeleja. Jos olet lehden tilaaja, voit katsella myös digilehtiarkistoa.
AT4 kurssin satoa
Seuraavat 4 postia on tehty viimeisellä AT4 tunnilla eräänlaisena lopputyönä. Työt kerättiin Wikiin ja olen sieltä niitä siirtänyt, Lassi tosin siirsi tekstinsä itse.
Pidän lopputulosta erittäin onnistuneena. Sain yllättäen sikermän, joka kuvaa hyvin sitä, millaisia blogeja ja blogiposteja löytyy. Mukana on kuvaposti, mielipidekirjoitus, huumoria, englannin kieltä, teknologiaa. En olisi itse pystynyt parempaan.
Tarinan opetus: Blogi ei ole verkkopäiväkirja, vaan sisältää useita erilaisia elementtejä.
Jos kiinnostuit kirjoittamisesta, ja olet Turun iltalukion oppilas/opettaja, lähetä minulle postia (linkein tarvittaessa varustettuna ja julkaisen postisi.
Bamiyan Buddha In Afganistan
President of the Association for the Protection of Afgan Archaeology (APPA) since 2002, Professor Zemaryalai Tarzi was previously Director General of Archaeology and Preservation of Historical Monuments of Afghanistan, from 1973 to 1979. He later directed the excavations in Bamiyan and Hadda on the sites of Tape Shotor and Tape Tope Kalan. As a result the statue of Heracles, in the niche V2 of Tape Shotor, was dated by him from the 2nd century A.D., contemporary with the schist sculptures of Gandhara. Exiled in France in 1979, he taught Eastern Archaeology at the Marc Bloch University of Strasbourg, France. Professor Tarzi is the author of many books and his great contribution to specialized magazines is numerous.
Through this Association Professor Tarzi assists in educating the younger generations as well as the older ones, by publishing childrens books as well as training young Archaeologists into becoming Professionals of the trowel and efficient restorers, providing them with the necessary tools and equipment thus giving hope and education to a country left in the dark for a quarter of a century of war. Raising awareness in the Afghan and International communities about the unique and beautiful Archeological and cultural contribution Afghanistan has given to the world and its protection is one of APAA’s goals. Professor Tarzi has dedicated his last 40 years to that fervent mission.
~Widya
Päihteet nuorten keskuudessa
Yhä useampi nuori on käyttänyt tai kokeillut huumaavia aineita. Nuoret ovat suorastaan alkaneet ihannoimaan päihteiden-käyttö-kulttuuria. Ensin vedetään viinaa, sitten ku se ei enää kiinnosta niin paljon siirrytään miedoimmista huumaavista aineista ylös päin.
Yhä nuorempi nuori siirtyy käyttämään huumaavia aineita. Aineet ovat jopa levinneet kouluihin, niin helppo niitä on nykyään saada. Hyvänä esimerkkinä on Porissa tapahtunut huumeratsia, joka suoritettiin kouluun. Sitä kautta paljastui yli 20 nuorta jotka käyttävät ja myyvät päihteitä. Mukana on myös aikuisia. Tuollainen tapaus on todella hurja..
On kurjaa että nuoria kuolee turhaan. Tiedän monta käyttäjää jotka eivät halua käyttää, hei eivät vain voi enää itselleen mitään. Joskus nuorena tyhmänä koukuttanut itsensä niihin. Eihän kukaan tavallinen tallaaja voi tietää miltä huumeisiin koukussa olevalta tuntuu ja mitä hän kokee päivittäin. Näemme vain kasan sekaisin olevia rikollisia jotka eivät osaa pyytää apua. Tämä on yksi suomen huutavimmista asioista.
Monet vuodet yhteiskunta ja yksilöt ovat yrittäneet löytää ratkaisua tähän pulmaan.. Hoitoon ei voi pakottaa ja ne jotka pääsevät hoitoon ja siltä taas pois, joutuvat houkutuksen myötä takaisin samaan lähtöruutuun. Onko vika ihmisessä? Eikö itse huumeiden käyttäjä halua tarpeeksi muutaa itseään? Vai olisiko jotain mitä yhteiskunta voisi tehdä enemmän?
Suurin osa rikoksista on päihteidenkäyttäjien tekemiä. Kun päihteidenkäyttäjien määrä laskisi, laskisivat myös rikokset ja ihmisten pelot. Mikä siis avuksi?
~Kristiina
Kesä-2008 Sisilia
Kun Jumala oli luonut maan, heitti hän loput kivet mereen Sisilian edustalle.
-Eikö ole ihanan väristä vettä. – 
Ylpeä kulkukoira.Hän ei ollut näkevinäänkään meitä.
Ilta rannalla.
Anja
Äimän Käki
Haeskelinpas kerran netistä kuvia perhoskoirista ja mitäpäs löysinkään hakusanalla Papillon? Juu, kuvan teekannusta, jossa ei ollu edes perhoskoiran karvaa. Sivun osote on angelinasteas.com ja täytyy sanoo, et kiusaus oli melkonen.
Hintakin oli todella edullinen, ainoastaan 150 dollaria siitä teepannusta, sit n. 70,- yhdestä kupp+lautanen -satsista ja vielä 15,- yhdestä lusikasta. Nyt pitää vaan ruveta rikkaaks. Kovin mä yritin saada sen pahuksen siirtymään tohon neliöön, mut se on harvinaisen kotipaikkauskollinen lintu. (Joutsenen mallinen joku turhake).
(Leenan huom: Wiki ei suostunut kuvaa lataamaan, tähän sen sai)
Mä tulin tälle kurssille saadakseni selville, minkä ihmeen takia mun tarttis liittyä naamakirjaan. (Tytär vinkuu, et mun tarttis). Mitä iloo siit mul olis ja varsinkin, olisko siit jotain hyötyy. Kyl mä nyt sit olen jonkun tolkun saanu siihen, miks ihmiset sitä käyttää, mut ei siit ainakaan täl hetkel ol mul sen paremmin iloo, ku hyötyykään. Kaikkein kamalin mahdollisuus olis, et joku vanha koulukaveri näkis mun siellä ja yrittäis tunkee ystäväks. PTHYI! Viäl kamalampi mahdolllisuus olis, et se kolisis tyhjyyttään, eikä mulle tulis ensmästäkään kaveria. Se vasta harmittaiski. Siällä mä sitte käkkisin oman naamakuvani kans ja puhaltelisin hämähäkinverkkoi häälymään.
Nonnih, oliks täsä tarppeks?
T
Suosikki-Firefox-lisäosani
Lataa sivun automaattisesti uudelleen aina N sekunnin välein. Aikavälin voi valita klikkaamalla sivua hiiren oikealla napilla ja valitsemalla ponnahdusvalikosta Reload Every. Hyödyllinen esim. sähköpostin, mikroblogin tai muun tiheästi päivittyvän sisällön tarkkailuun. Tällainen ominaisuus oli tarjolla jo vuosia sitten Opera-selaimessa; nyt sen saa myös Firefoxiin.
Tällä voi ladata videoita esim. YouTubesta tiedostoiksi omalle koneelle, jolloin ne voi katsoa viiveettä ja pätkimättä milloin tahansa vaikka koneessa ei olisi edes nettiyhteyttä. Katsoessasi videon useaan kertaan säästät myös YouTuben kaistaa. Hyödyllinen myös sellaisen aineiston tallentamiseen, joka saatetaan poistaa verkosta käyttöehtosopimusrikkomuksen tähden. Valitettavasti viimeisin versio ei osaa ladata videoita Yle Areenasta; kirjoitin
tarkoitukseen lyhyen ohjelman jota ei toistaiseksi ole saatavilla verkosta.
Poistaa sivuilta mainoskuvat ja Flash-mainokset mustan listan mukaan. Erittäin miellyttävä varsinkin verkkolehtiä lukiessa, sillä näillä on tapana laittaa animoituja mainoksia sivupalkkeihin ja keskelle artikkelia, joka häiritsee lukemista.
Näyttää sivun sellaisena kuin sen lukisi ns. screen reader -ohjelma eli sokeille tarkoitettu ohjelma joka lukee sivun tekstin ääneen. Fangs ei lue tekstiä ääneen, vaan näyttää visuaalisesti sen tekstin, jonka screen reader lukisi ääneen. Hyödyllinen itse luotujen sivujen käytettävyyden varmistamiseksi.
–Lassi
PELTIRUMPU osa V
Tämä on pitkäksi (toivottavasti ei sentään pitkäveteiseksi) venyneen Peltirumpu-elokuva-analyysini viides ja viimeinen osa. Pituudesta huolimatta olen enimmäkseen keskittynyt vain päälinjoihin. Symboliikkaa täyteen ladatun elokuvan monista henkilöistä, tapahtumista ja tarkkaan harkituista yksityiskohdista sekä näiden kaikkien suhteesta elokuvan historialliseen taustatarinaan puristaisi tulkintaa varmaan väitöskirjan verran.
Oskar palaa kotiin sotareissultaan. Danzig on pahasti kärsinyt ilmapommituksissa. Alfred Matzerath on harmaantunut ja käyttää silmälaseja. Onhan itse Hitlerin Saksakin jo melkoisen raihnaisessa kunnossa.
Kolmannen valtakunnan loppu häämöttää, ja Matzerathin perheessä hävitetään natsiyhteyksistä kertovia todisteita. Hitlerin kuva pannaan palamaan (kuten Hitler itsekin). Vanha kulttuurikansa heräilee tilapäisestä mielenhäiriöstään: “Beethoven, hän se vasta oli nero!”
Talonväki on pakkautuneena suojaan samaan kellariin, johon Oskar elokuvan alussa oli hypännyt päätettyään kolmivuotispäivänään lakata kasvamasta. Luukku kolahtaa auki, ja kellariin laskeutuu joukko puna-armeijan sotilaita.
Pari heistä tarttuu naapurin rouvaan. Kellarin perällä alkaa tapahtua sellaista, joka viittaa sodan loppuvaiheen erääseen vastenmieliseen lieveilmiöön, puna-armeijalaisten edetessään toimeenpanemaan joukkoraiskaukseen. Tähän tahraan voittajien maineessa on historiantutkimus rohjennut laajemmin kajota vasta viime vuosina, Neuvostoliiton mentyä mailleen.
Yksi punasoturi on nostanut Oskarin syliinsä ja naputtelee sormillaan Oskarin rumpua. Puolaan tulee nyt uusi komento, uusi tahti, uudet sävelet.
Matzerath seisoo seinänvierellä kädet kohotettuina. Oskar työntää hänen kämmeneensä hakaristimerkin neula edellä. Matzerath piilottaa hädissään merkin suuhunsa ja saa yskänkohtauksen. Sotilas ampuu hänet. Saksan kansaa edustanut Matzerath kohtaa loppunsa samaan aikaan kuin Hitlerin Saksakin, ja molemmat menehtyvät siihen mihin olivat uskoneet: natsismiin.
Vaatimattoman elämäntyön tehnyt Alfred Matzerath saa vaatimattomat hautajaiset pakkauslaatikoista kyhätyssä arkussa. Samanlaisia laatikoita on näkynyt liikkeen nurkissa pitkin elokuvaa. “Käsi näkyy!” “Ei sen väliä.”
Haudan reunalla seisova (jo 21-vuotias) Oskar on ratkaisun edessä. Hänen elämänsä tärkeät ihmiset ovat kuolleet: äiti-Agnes, lelukauppias Sigismund Markus, todennäköinen isä Jan Bronski sekä virallinen isä Alfred Matzerath. Puna-armeijan miehittämä Puola on lopullisesti kaputt, siltä näyttää. Oskar heittää rumpunsa hautaan. Lähikuvassa rummun päälle putoilee hiekkaa. Sivullisen Näkijän tehtävä on suoritettu. Oskar valmistautuu hyppäämään.
Sivummalla hautaristejä kivittävä pikku-Kurt tekee päätöksen Oskarin puolesta. Hän nakkaa kivellä Oskaria päähän. Oskar putoaa isänsä hautaan. Kellarin luukku, josta Oskar oli elokuvan alussa hypännyt, oli sekin muistuttanut avointa hautaa. Poika nostetaan kiireesti takaisin maan pinnalle. Jumalanhullu Hytinä-Leo tuntee sormenpäissään Oskarin kasvavan: “Er wächst! Ich habe den Herren gesehen!”
Varmaankin voi luottavaisin mielin ennustaa, että elokuvahistorian monien klassikkoasemaan nousseiden teosten joukossa myös Volker Schlöndorffin Peltirumpu-filmatisoinnilla tulee olemaan pysyvä arvo.
Ajan hammasta Peltirumpu on kestänyt erinomaisesti. Elokuva tuli teattereihin vuonna 1979, kolmekymmentä vuotta sitten. Ilmaisu vaikuttaa tänään yhtä tuoreelta kuin ensi-illan aikoihin.
Yksi syy Peltirumpu-elokuvan kestävyydelle on luonnollisesti Peltirumpu-romaanin nerokkaan monitasoisessa tarinassa. Ohjaajan on onnistunut siirtää vaativan romaanitekstin sanoma ja tunnelma filmille. Tehtävässä on ollut haastetta aivan riittämiin; pidetäänhän Günter Grassin Peltirumpua 1900-luvun jälkipuoliskon kirjallisuuden keskeisimpiin kuuluvana teoksena. Elokuva ei kuitenkaan ole kirjan kuvitusta vaan itsenäinen taideteos.
Toinen syy kulutuskestävyyteen on preussilaisen pedantti ilmiasu, joka muodostaa elokuvalle uskottavan historiallisen taustanäyttämön, jota vasten unenomaiset ja absurdit tarinankäänteet korostuvat entisestään, ja joita terästää ohjaajan oma persoonallinen esitystapa.
On kuitenkin paljon upeita tarinoita ja näkemyksellisiä ohjaajia. Lopultakin Peltirumpu-elokuvasta tekee unohtumattoman itse päähenkilö Oskar – ikäisekseen pienikokoinen 12-vuotias David Bennent, jonka vihreät silmät ja kaiken näkevä pikkulapsen tuijotus tekevät Oskarista melkein pelottavan salaperäisen hahmon. Pojan huolellisesti ääntämä saksan kieli vahvistaa vaikutelmaa jotenkin ylimaallisesta olennosta, joka on kuin jostakin toisesta todellisuudesta pudotettu keskelle 1900-luvun traagisimpia tapahtumia.
Saksalaista työtä oleva Euroopan mielettömän lähihistorian kuvaus on jo sinänsä tärkeä kommentti toisen maailmansodan ympärillä elokuvataiteen keinoin käytyyn keskusteluun, joka on pitkään ollut perin yksipuolista ja voittajien määrittelemää. Elokuvassa on sellaista omakohtaisen kokemuksen kipeyttä, joka puuttuu kaavamaisista Hollywood-moraliteeteista. (Mitähän aina yhtä sentimentaalinen Steven Spielberg olisi saanut Peltirummusta aikaiseksi? Onneksi emme tiedä.)
Elokuvan valmistumisaikaan toisen maailmansodan iskemät haavat aristivat vielä paljon pahemmin kuin nykyään. Kenties Peltirumpu filmattuna vasta nyt olisi hengettömämpi esitys, kun noiden kauhun vuosien muistot ovat ehtineet haalistua, sekä Eurooppaa jakanut kylmän sodan asetelma on kadonnut.
Elokuvan lopussa toinen maailmansota on Euroopan osalta päättynyt, ja kovia kokenutta Puolaa odottaa jälleen uusi vaihe, “kansandemokratia”. Maria, Kurt ja Oskar hankkiutuvat pakenemaan uhkaavan kommunistihallinnon alta länteen. Isoäiti Anna Bronski, itse vanha maaäiti, jää asemalaiturille.
Elokuva päättyy samankaltaiseen maaseutunäkymään kuin mistä alkoikin, paitsi loppukuvassa on pakolaisia kuljettava juna jyskyttämässä katsojasta poispäin. Radanvarressa on tummiin pukeutunut nainen työssä perunapellolla. Puolalaiset lähtevät, mutta Puola jää.
Ende
TTL
