PELTIRUMPU – Maailman paras elokuva?

Television masentavassa ohjelmatarjonnassa on toisinaan valopilkkujakin. Lauantaina 13. lokakuuta Yle Teema esitti elokuvataiteen merkkipaaluihin kuuluvan Volker Schlöndorffin ohjaaman Peltirummun. Elokuva perustuu Günter Grassin samannimiseen romaaniin, joka puolestaan on romaanitaiteen kuolemattomia klassikoita. On harvinaista, että mestarillisen romaanin pohjalta syntyy myös mestarillinen elokuva, ilman että romaanin perusidea ja sanoma vesittyvät.

Näin Peltirummun heti tuoreeltaan vuonna 1979. Olin niin vaikutettu, että katsoin elokuvan heti seuraavana iltana uudestaan. Teini-ikäinen kun olin, olin tietysti viehättynyt elokuvan parista eroottisesta kohtauksesta, joita taivasteltiin aikanaan rohkeiksi. Tämä ei ollut kuitenkaan päämotiivi pikaiselle uusinnalle. Oivalsin nähneeni kenties parhaan elokuvan, mitä koskaan tulen näkemään, jo 16-vuotiaana, surullista.

Hyvä elokuva ei tyhjennä koko sisältöään ensitutustumisella. Olin tajunnut teini-ikäisen huimalla yleissivistyksellä sentään sen, että elokuvassa oli kysymys kipeän saksalaisen lähimenneisyyden analyysistä. Elokuvan monitasoisuus alkoi aueta vasta vähitellen useampien katselukertojen jälkeen. Olen vuosien mittaan nähnyt Peltirummun varmaan kymmenen kertaa, ja vieläkin elokuvasta irtoaa uusia vivahteita.

Tarvittiin aika kasa opintoviikkoja humanistisessa, ennen kuin tajusin, miten täyteen elokuva on ladattu merkityksiä. Avainoivallus oli tämä: Peltirummun naispäähenkilö, Agnes Matzerath on itse Puola!

Tarina alkaa syyssateisella perunapellolla vuonna 1899. Nuotion ääressä istuva ja hiilloksessa paistamiaan perunoita syövä Anna Bronski piilottaa santarmeja pakenevan Joseph Koljaiczekin hameidensa alle. Piilossa ollessaan Koljaiczek tekee Annalle tekosen, jonka seurauksena syntyy Agnes, vertauskuvallisesti suoraan maasta.

Elokuvan näyttämö on Danzig, puolalaisittain Gdansk. Danzig oli vanha länsipreussilainen hansakaupunki ja sitä mukaa perinteiltään saksalainen. Kaupunki oli ensimmäisen maailmansodan rauhanteossa irrotettu takamaineen Saksasta ja annettu uudelleenitsenäistyneelle Puolalle.

Agnesin elämässä on kolme miestä, jotka edustavat Danzigin kolmea suurta väestöryhmää. Ensimmäinen on Agnesin aviomies, touhukas saksalainen siirtomaatavarakauppias Alfred Matzerath. Toinen on Agnesin serkku, jotenkin romanttisella tavalla maailman menosta irrallaan oleva puolalainen postivirkailija Jan Bronski. Agnesilla ja Bronskilla on salainen suhde. Kolmas mies on sivummalla, juutalainen lelukauppias Sigismund Markus, joka on myös rakastunut Agnes-rouvaan, mutta ei saa vastakaikua.

Kaikki kolme rakastavat Agnes Matzerathia – siis Puolaa – omalla tavallaan: käytännöllinen saksalainen pikkuporvari arkisen järkiavioliiton kautta, henkisesti väärällä vuosisadalla elävä puolalainen salasuhteen kiihkeydellä, itsensä joka puolella vieraaksi tunteva juutalainen kaukaa ja alakuloisesti.

Agnesin lisäksi on toinenkin Puolan alter ego – Agnesin ja (virallisesti) Matzerathin poika Oskar, elokuvan päähenkilö. Oskar saa 3-vuotispäivänään 12. syyskuuta 1927 lahjaksi peltirummun. Rumpu on punavalkoinen – Puolan lipun värit, eikä sattumalta.

Samana päivänä Oskar hyppää alas kellarin rappusilta, koska on päättänyt lakata kasvamasta. Samalla hän saa kyvyn kirkua niin korkealta, että hänen äänensä rikkoo lasia. Oskarilla on kyky osoittaa ihmisille, miten hauraita heidän rakennelmansa ovat, niin ideologiset kuin konkreettisetkin. Kokonaan eri asia on, tajuavatko ihmiset Oskarin heille kirkumaa viestiä.

Jäädessään 3-vuotiaan pituiseksi Oskar etäännyttää samalla itsensä sivulliseksi maailmanmenon tarkkailijaksi. Paljon onkin tekeillä. Eletäänhän natsipuolueen nousun aikoja, mikä seikka heijastuu myös juuriltaan saksalaiseen Danzigiin. Elokuvan henkilöiden kohtalot kietoutuvat näihin tapahtumiin. Danzig ympäröivine maa-alueineen muodosti niin kutsutun Puolan käytävän, joka antoi vuonna 1939 Hitlerille tekosyyn käydä Puolan kimppuun.

 

Jatkuu joskus? Kommentteja? Mikä on Sinun tulkintasi Peltirummusta?

 

TTL