PELTIRUMPU osa III
Osa Peltirummun tarinan nerokkuudesta piilee siinä, että kokonaisten kansojen kohtaloita kuvataan muutamien esimerkkihenkilöiden avulla. Kunkin luonnekuva on tarkasti rakennettu: sotatorven törähdyksistä innostuva, maallisessa kiinni oleva pikkuporvari Matzerath, arkitodellisuutta mielettömään rakkaussuhteeseen sekä pelikortteihin ja ankaraan tupakointiin pakeneva Bronski ja ulkopuolisuuden tunteen riuduttama Markus kuvaavat osuvasti saksalaista käytännöllisyyttä, puolalaista tunnemyrskyä ja juutalaista vierautta.
Agnesin asiat ovat huonosti. Hän menee ripittäytymään. Elokuvan taustat ovat yksityiskohtia myöten pedanttia työtä. Epookki on kohdallaan postileimoja myöten. Täsmällisen perusilmeen vastapainona kirkko esitetään korostetun keinotekoisena, näin antaen ymmärtää kirkon tarjoaman pelastuksen olevan pelkkää illuusiota. Kirkkoa esittää yksityiskohtia vailla oleva hämärä tila, jossa on rippituoli, pari rukouspulpettia ja isokokoinen, oikein korostetun katolinen madonnaveistos, jota ympäröi suuri määrä palavia kynttilöitä. Seinillä häilyy lasimaalausikkunoiden valokuvajaisia.
”Aina sama haureudenpesä”, toteaa pappi kyllästyneesti. Kesken ripittäytymisen Oskar järjestää välikohtauksen. Hän on ripustanut rumpunsa madonnaveistoksen Jeesus-lapsen kaulaan, pistänyt palikat sopivissa asennoissa oleviin käsiin ja käskenyt rummuttaa, kuin kysyen: ”Etkö auta Puolaa?” Oskar näyttää mallia, mistä syntyvä meteli keskeyttää ripittäytymisen. Agnes on tunnustanut papille odottavansa Bronskille lasta. Hänen epätoivoisiin kysymyksiinsä pappi vastaa vain: ”Rukoilkaa, rouva Matzerath, rukoilkaa!”
Agnes luhistuu henkisesti ja tekee itsemurhan (tai menehtyy omatoimiseen raskaudenkeskeytykseen?). Agnesin kuolema on elokuvan kulminaatiokohta, sijoittuen juuri elokuvan puoliväliin, taustatarinan kannalta aikaan juuri ennen toisen maailmansodan syttymistä.
Agnesin hautajaisissa tekee ensivisiittinsä elokuvan toinen uskontokritiikki: Hytinä-Leo, pitkä laiha miehenkuikelo kauhtuneessa frakkitakissa ja silkkipytyssä, hautausmailla viihtyvä mieleltään järkkynyt pummi, joka hokee latinankielisiä kirkollisia fraaseja ja saa almuja palkakseen.
Agnesin elämään liittyneet kolme miestä saavat hekin väkivaltaisen lopun, joten Peltirumpu on synkkä tarina, sysimusta tragikomedia, jossa murhenäytelmän taustalta kaikuu väsynyt nauru ihmisen intohimoiselle hulluudelle. Jokaisen miehen kädessä on hänen kuolemansa hetkellä jokin pikkuesine, joka kertoo, mihin hän tuhoutui. Samalla tuo esine viittaa hänen edustamansa kansan kokemiin kärsimyksiin toisen maailmansodan syövereissä.
Sigismund Markus oli äskettäin ottanut kristillisen kasteen, mutta hän oli saanut Agnesin hautajaisiin pyrkiessään huomata pysyneensä yhä muiden silmissä juutalaisena. Kristityt eivät huoli kääntynyttä juutalaista joukkoonsa. Natsien terrori juutalaisia vastaan yltyy. Hautajaisten jälkeen kamera näyttää palavan synagogan ympärillä riehuvia saksalaisia.
Markusin lelukaupan ikkunat on tuhrittu ja rikottu. Sisällä natsiasuiset miehet sekoittavat tavaroita. Oskar menee sisään rikotusta ikkunasta. Sivuhuoneessa on Sigismund Markus kuolleena, juutalaisessa jumalanpalvelusasussa, kirjoituspöytänsä päälle lysähtäneenä. Kirjoituspöydällä on iso röykkiö alastomia nukkeja, nukenpäitä ja muita ruumiinosia. Markusin käden vieressä on myrkkypullo. Molemmat yksityiskohdat muistuttavat juutalaisten kohtalosta toisessa maailmansodassa.
Markusin kädessä on kynä. Pöydällä hänen päänsä alla on paperi. Jäähyväiskirje? Kynä on arkinen lyijykynä. Paperi on ruutupaperi, jossa on kirjanpitoa muistuttavia numerosarakkeita. Nuo arkipäiväiset esineet kuoleman hetkellä, ja joiden arkipäiväisyyttä juhlallinen jumalanpalvelusasu vielä alleviivaa, korostavat Markusin yksinäisyyttä. Myrkky on vain välitön kuolinsyy. Juutalainen, Euroopan muukalainen Sigismund Markus kuoli yksinäisyyteen, ulkopuolisuuden tunteeseen, hyväksynnän ja rakkauden puutteeseen.
Ohjaaja on korostanut Markusin henkilön merkitystä kiinnittämällä rooliin ranskalaisen Charles Aznavourin, joka on elokuvan näyttelijäkaartin ainoa maailmanluokan tähti. Eteerinen pikkumies Aznavour onnistuu tekemään pientä sivuosaa esittävästä, onnesta osattomaksi jäävästä Markusista todella koskettavan hahmon.
1. syyskuuta 1939 saksalaiset hyökkäävät Puolaan. Jan Bronski (jota Oskar arvelee varsinaiseksi isäkseen) joutuu vangiksi kaupungin omien saksalaisten vallatessa Danzigin puolalaisen postin. Episodi perustuu tositapahtumiin. Uuden puolalaisen esivallan läsnäolosta näkyvästi muistuttava posti oli piikki Danzigin saksalaisen väestön lihassa, minkä vuoksi posti joutui hyökkäyksen kohteeksi heti, kun Saksan joukot olivat ylittäneet Puolan rajan. Postin henkilökunta piti viisitoista tuntia puoliaan paikallisia SS-joukkoja vastaan.
Bronskin, tuon tuulentupien rakentajan, viimeiseksi työksi tässä maailmassa jää korttitalo, joka luhistuu saksalaisten rynnätessä sisään. Muiden postin puolustajien mukana seinää vasten komennettu Bronski näyttää kameralle vasenta kämmentään. Kädessä on herttakuningatar. Bronskin tuhosi mieletön rakkaus Agnesiin / Puolaan. Mutta toisin kuin muut loppunsa kohtaavat, Jan Bronski sai kuolla onnellisena.
Jatkuu
TTL
Lue myös:
