Turun iltalukion oma blogi

Iltalukiolaisten, opettajien ja oppilaiden elämää

Miksi kannattaa opiskella ruotsia jo lukiossa?

Koska ruotsi ei ole enää pakollinen koe ylioppilaskirjoituksissa, lukion jälkeisissä oppilaitoksissa on huolestuttu resurssien tuhlaamisesta: siellä on jouduttu panostamaan perusasioihin syventävien asioiden sijaan. Jatko-opinnot nopeutuvat, kun hankkii riittävän kielitaidon jo lukiossa. Se mahdollistaa myös opiskelun tai työskentelyn Ruotsissa tai jossakin muussa pohjoismaassa.
 

Monissa yliopiston tiedekunnissa, esim. lääketieteellisessä ja oikeustieteellisessä, ruotsia opiskellaan pitkälle sekä suullisesti että kirjallisesti. Myös ammattikorkeakouluissa pitää opiskella ruotsia.

Kielet ovat tärkeitä kansainvälistyvässä maailmassa; äidinkielen taito ei pelkästään riitä. Työpaikkailmoituksissa huomaa, että monet työnantajat toivovat tulevilta työntekijöiltä englannin ja ruotsin kielen taitoa, usein vielä jonkin muunkin kielen taitamista. Varsinkin myyntityössä asiakkaan kielen osaaminen vaikuttaa myönteiseen ostopäätökseen. Silloin ei riitä pelkät kohteliaisuusfraasit, vaan pitää hallita monipuolisen sanaston lisäksi myös maan kulttuuria ja tapoja.
 

Ruotsin kielen osaamisesta on iloa ja hyötyä myös vapaa-aikana. Ruotsinkieliset lehdet, kirjat, teatteriesitykset, tv- ja radio-ohjelmat ovat tutustumisen arvoisia. Myös matkailijana on mukavaa, kun ymmärtää, mitä ihmiset puhuvat ja itse selviytyy maan kielellä tavallisissa arkielämän tilanteissa.

Elokuvatraileri Stieg Larssonin Millenium-trilogian ensimmäisestä osasta Män som hatar kvinnor (Miehet jotka vihaavat naisia, The Girl with the Dragon Tattoo). Ennakkotietojen mukaan elokuvista koostettu televisiosarja esitetään Suomessa MTV3:lla 5.12 alkaen.

marraskuu 14, 2010 Kirjoittanut | kielet, koulu, ruotsin kieli | , , , , | 2 kommenttia

   

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.