Molliollin toivomuksesta: Lisää vahaa!

 

 

clipped from www.uusisuomi.fi

Lisää vahaa!

Julkaistu: 18.10.2007

Haluaisin hyvää hyvyyttäni jakaa kanssanne erään universaalin totuuden, josta kaikki eivät välttämättä ole tietoisia.

Vinyylilevyt ovat paras ääniformaatti.

Jos aloitetaan vaikka äänenlaadusta. Hyväkuntoisen, hyvällä soittimella soitetun vinyylin dynamiikkaa ei voita mikään. Bassot tuntuvat lisämunuaisessa asti, laulajan ääni on niin kirkas ja aidontuntuinen, että ei olisi lainkaan yllättävää kääntyä hakemaan juotavaa ja moikata häntä matkalla. Ylä-äänien muodostama auraalikimara kuulostaa sadalta samanaikaisesti eri äänialoja laulavalta kastraattikuorolta.

Vinyylilevyä on mukava katsella. Kansipahvit ovat isot, jolloin kansitaide pääsee myös oikeuksiinsa. Kuka voisi edes kuvitella ihailevansa Creamin Wheels Of Firen upeaa kantta postimerkin kokoiselta cd-levyn kannelta? Vinyylilevy on myös fyysisenä esineenä miellyttävä. Valtava musta kiekko, joka tuntuu mukavalta kädessä. Tarpeen tullen sillä voi vaikkapa heittää vieraita, jotka luulevat tietävänsä enemmän musiikista kuin itse.

Vahalätyt ovat myös alan tulevaisuus, ehkä hieman yllättäen. Levyteollisuus on vähän kinkkisessä asemassa. Harva enää ostaa levyjä, ja nekin, jotka niin tekevät, ovat siirtymässä vinyyliin. Levyjen lähestulkoon suurin ostajaryhmähän on keräilijät ja dj:t, jotka saattavat ostaa kymmeniätuhansia levyjä vuodessa. Niin mitä levyjä? Vinyylilevyjä.

Cd:n naurettavuus formaattina on alettu vähitellen huomata, ja sitä on tuotu yhä enemmän julkisuuteen. Datan kuljetukseen se periaatteessa vielä nippa nappa soveltuu, mutta musiikinkuunteluun ei. Musiikin äänenlaatu cd:ltä on täysin luokatonta, melkein kaikki kuulostaa lähes poikkeuksetta laumalta kiroilevia hyttysiä. Kannet tuhoutuvat helpommin kuin Microsoftin käyttöjärjestelmät. Lisäksi, kuka oikeasti nauttii hyllyllisestä pannulappua pienemmistä muovinkappaleista, joita joutuu tutkimaan mikroskoopilla, jos haluaa saada selville artistin ja/tai esittäjän.

Mihin tahansa yökerhoon hiihtääkin, lähestulkoon kaikki musiikki soitetaan vinyyleiltä. Tähän on olemassa selvät syyt. Vinyylissä on ylivoimainen äänenlaatu, ja se on edelleen helpoin formaatti kontrolloida ja käsitellä. Kappalevaihtojen tarkkuus on täysin dj:n omista taidoista kiinni eikä esimerkiksi siitä, kuinka kauan levysoitin hakee kappaletta cd-levyltä ennenkuin se alkaa.

Cd:n valmius hautaan on siis samaa luokkaa naapurin hömelön tädin kanssa, mutta entäpä sitten mp3? Mp3 tuskin häviää maailmasta samalla tavalla kuin cd, mutta sen rooli tarkentuu huomattavasti lähivuosina. Kun levyteollisuus ymmärtää vinyylin merkityksen, se todenäkköisesti ymmärtää samassa myös mp3–formaatin merkityksen. RIAA ja Teosto ovat niin kiireisiä ristiinnaulitsemisessaan, että missaavat täysin pointin. Mp3 on standardi sähköisessä muodossa olevalle äänelle siinä, missä vinyyli on sitä analogiselle äänelle. Parempiakin vaihtoehtoja toki olisi, kuten vaikkapa Flac, mutta niiden kohtalo on lähinnä verrattavissa Betamaxiin. Valitettavasti, tosin.

Selim Saukkomaa