Hääppöinen
Tulipa luettua uusin Tiede -lehti.
Lehdessä oli artikkeli otsikolla: Apinoillakin on älliä eri määriä. En sen kummemmin puutu artikkelin sisältöön, mutta artikkelissa oli lause: “Tutkijat luokittelivat valkotöyhtötamariineja kognitiivisilta kyvyiltään hyviin, keskinkertaisiin ja hääppöisiin.“
Vaisto kertoi, että tässä on nyt jotain outoa. Pienen mietiskelyn jälkeen tulin siihen tulokseen, että minulla ei ole aavistustakaan siitä, mikä on hääppöinen. Ainoat mieleeni tulevat esimerkit olivat kieltomuotoisia: “Eipä ollut kovin hääppöistä ruokaa!”. Jos ei-hääppöinen on huono, onko hääppöinen sitten hyvä ja oliko Tiede-lehden lause väärä?
Perheen mielipide ei oikeastaan auttanut. Mieheni oli samaa mieltä kanssani siitä, että sanaa ei yksinään ole edes olemassa, ja nuorempi polvi ei edes huomannut lauseessa mitään outoa.
Pari päivää asiaa pohdiskeltuani totesin, että asiasta on otettava selvää. Löydän tiedot nykyään netistä, joten Google-haku siis päälle. Alku ei ollut kovin lupaava. Haulla hääppöinen tuli vain osumia, joissa ei oli aina mukana. Lisäksi sain osuman Suomi-Englanti sanakirjaan, joka totesi sanan olevan puhekieltä ja antoi sille merkitykseksi mediocre (=keskikertainen) ja not very good. Synonyymeja kummoinen ja häävi! Uusi ongelma: Minkälainen on kummoinen? Taaskin negaatio oli tuttu, mutta sana yksinään ei.
Tein uuden haun hääppöinen -ei, jolloin Google poistaa tulokset, joissa on sana ei. Siitä ei ollut mitään hyötyä, sillä nyt kaikissa suomen kielisissä esiintymissä oli eipä, eihän, tuskin tai jokin muu kieltoilmaisu.
Vielä kerran hauksi hääppöinen kummoinen häävi ja nyt löytyi sitten se oikea osuma. Isosta Suomen kieliopista on verkkoversio!
Sieltä löytyi seuraava teksti:
On joukko adjektiiveja, jotka esiintyvät vain kielteisissä yhteyksissä, tavallisesti predikatiivilausekkeessa joko yksin tai määritteenä:
häävi, hääppöinen, kaksinen, kehuttava, kummoinen, sanottava | hullumpi, hassumpi, kummempi
….Toiseksi vain kielteisissä konteksteissa esiintyy kirjava joukko adverbeja, partikkeleita ja idiomaattisia ilmauksia, joista osa on kieltoa vahvistavia, esim. lainkaan, yhtään, pätkän vertaa
hölkäsen ~ höykäsen pöläystä, tuon taivaallista ’ei minkään verran, ei mitään’ | ihmeemmin, kummemmin, liiemmin, liioin; järin ’ei paljoa, ei juuri’ | millään muotoa ’ei millään tavalla, ei ollenkaan’ | kuinkaan ’ei mitenkään’ | vainkaan ~ vai(ne)skaan | moksiskaan, millänsäkään ~ milläänkään, tietääkseen ’ei välitä’ | hevin, hevillä ’ei helposti’.
Huom. Kieltäviksi vakiintuneita ovat myös mm. kiteymät ei ristin sielua, ei mailla halmeilla, ei pahitteeksi, ei hätäpäivää(kään), ei (ota) kuuleviin korviinsa, ei ikimaailmassa ~ ikipäivänä, ei pitkälle pötkitä, ei päätä palella ~ palele, ei paljon naurata.
Minua tietysti kiinnosti se, kuinka moni ei halunnut myöhäistää koulun alkamisaikaa. Minun etsimäni piirakanpalat ovat vastakkaisilla puolilla! Jouduin siltikin laskemaan 37+11=48. Myöhempi ajankohta on parempi 52 prosentille. Minua jäi kaivelemaan syy tuohon outoon viipalejärjestykseen. Halusiko sen piirtäjä antaa jonkun mielikuvan? Jos punainen ja oranssi viipale olisivat vierekkäin ja niitä ei olisi vedetty irti piirakasta voisi ehkä nähdä, että jako menee hieman myöhäistäjien puolelle… tai sitten ei, ero on aika pieni.
PS. Tiede -lehden nettisivuilta et löydä kaikkia artikkeleja. Jos olet lehden tilaaja, voit katsella myös digilehtiarkistoa.
Outo suomen kieli
Olen viime aikoina kiinnittänyt huomioni suomen kieleen ja sen kummallisuuksiin. Torstaina aloin miettiä lausetta, jossa voisin käyttää sanaa ”vaillinainen”. Mieleeni tuli ”Kaapissani on vaillinainen kahvipaketti.”, mutta hylkäsin sen. Tässä yhteydessä se kahvipaketti olisi vajaa. Mieheni puolestaan ehdotti lausetta ”Tämä lause on vaillinainen.”, mutta senkin sanoisin toisin. ”Tästä lauseesta puuttuu jotain.” kuulostaa normaalilta kieleltä ja sitä paitsi vaillinainen lause toi mieleeni logiikan kuuluisan valehtelijaparadoksin. Onko lause vaillinainen, jos siitä ei kerran puutu mitään?
Pohdinta alkoi siitä, että aiheena tunnilla oli vaillinaiset toisen asteen yhtälöt. Minusta on viime aikoina usein tuntunut siltä, että matematiikkaan pesiytyy sanoja, joita ei kukaan enää elävässä suomen kielessä käytä. Vajaa toisen asteen yhtälö ei kylläkään kuulosta hyvältä varsinkaan nuorison käyttämän vajaa-sanan sivumerkityksen vuoksi, ja puutteelliset toisen asteen yhtälöt antavat sen kuvan, että joku on salannut osan lähtötiedoista. Lisäksi kaikista yhtälöistähän tavallaan puuttuu jotain. Muuttuja pitäisi ratkaista!
Suomen kielen ja matematiikan suhde on muutenkin vaikea. Matematiikassa jo lähes romukoppaan heitetty keskiverto elää ja voi hyvin kun puhutaan keskivertokansalaisista. Verrannollisuus oli aikanaan nuoruudessani tärkeä osa geometrian kurssia ja verrantojen muutoksia opeteltiin kauan ja hartaasti. Nykyään keskiverto jätetään usein lukion kursseista kokonaan pois. Keskiverto on geometrinen keskiarvo, ja geometria ei ole Suomessa suuressa suosiossa. Se on matematiikan ala, jonka Eukleides jo kolusi valmiiksi. Sitä opetetaan paljon sen syntysijoilla, mutta Suomessa epäeuklidiset geometriat kiinnostavat enemmän. Siksi en ymmärräkään milloin se keskivertokansalainen on oikein syntynyt. Laskutapa on sama kuin aritmeettisella keskiarvolla. Miksei siis ole keskiarvokansalaisia tai keskimääräisiä kansalaisia?
Matematiikan opettajia ahdistavia sanontoja on muitakin. Kun joku puhuu puolta suuremmasta tai kaksi kertaa suuremmasta, joudun aina miettimään onko puhuja matemaattisesti suuntautunut. Minusta ainoa oikea tapa olisi puhua kaksinkertaisesta, mutta olen joutunut taipumaan. Tiede-lehdessä Helsingin yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksen tutkija Jukka Kohonen esitti että sanonta on
Kouluopetuksen oikkuja. Koululaskuopeissa kertaa-komparatiivin opetus muuttui radikaalisti 1950-luvun paikkeilla. Siihen asti käytettiin kertaa-komparatiivia laskuopeissakin edellä kuvattuun tapaan. Mutta sitten niissä alettiin selittää, että vertailuaste suurempi tarkoittaisikin yhteenlaskua ja pienempi vähennyslaskua. Näin saataisiin kokonaan toinen, “additiivinen” merkitys. Opetuksella yritettiin siis muuttaa kielen vakiintunutta rakennetta.
Kaksi kertaa pienempää en tule kylläkään hyväksymään. Sekin on kuulemma aivan selkeä. Voi olla, mutta minun mieleni ei ole sen kuultuani.
Viime aikoina puheeseen on pesiytynyt englannin kielestä desimaalipiste. Kuten Wikipedian artikkelista käy ilmi, desimaalipiste ei kuulu muihin mannereurooppalaisiin kieliin kuin englantiin. Tosin Suomen puolustusvoimat on siirtynyt käyttämään aseluokituksissaan desimaalipistettä. Jos siis koulumatkasi on puolitoista kilometriä, se on 1,5 km eikä 1.5 km.
Englanti jyrää muuallakin. Lotto keksittiin kun olin vielä koulussa ja havahduin vasta kun Keno tuli kuvaan mukaan. Mainoksessa sanottiin, että Kenossa arvotaan joka päivä 20 numeroa 70:stä. Eihän suomessa ole kuin 10 numeroa! Lottonumeroista oli puhuttu jo vuosikymmenet, joten eipä kai Kenossakaan voi arpoa 20 lukua 70:stä. Englannin kielessä luku on number ja numero on digit. Pelkäänpä vain miten suomen kielen luvuille tulee käymään.
Onpa matematiikka kantanut mukanaan sanontoja, joiden alkuperää kukaan ei enää edes tiedä. Todennäköisyyslaskennassa valitaan palloja laatikosta umpimähkään. Sana lienee tuttu, mutta mikä on sen merkitys alun perin? Wikipedia sanoo asiasta näin:
Umpimähkä on keino jolla muinoin saatiin tuli säilymään esimerkiksi yön yli. Hehkuvat hiilet peitettiin yleensä turpeella. Aamusella sitten “puhallettiin umpimähkään” eli kaiveltiin kasaa ja valittiin hiili jota yritettiin saada puhaltamalla hehkumaan. Valintaa jatkettiin sattumanvaraisesti kunnes löytyi hiili jossa tuli oli säilynyt.Nimi tulee siitä, että tulen säilytyspaikka oli arkku nimeltä “Mähkä”. Hiilet valittiin terävillä puutikuilla turve-eristeen läpi “umpimähkään”.
Kieli muuttuu ja muutosta tapahtuu myös matematiikassa. Ennen opetettiin sovellutuksia ja nyt ne ovat sovelluksia. Joskus tuleekin mieleeni, että olen ajasta jäljessä enkä hyväksy sanontoja, jotka on jo virallisesti hyväksytty omien kouluaikojeni jälkeen. Olen aina leikkinyt eräänlaista kielipoliisia. Mieleltään matemaattisen ihmisen oli helppo omaksua kielen säännöt, mutta äidinkielen opettajani mukaan tekstini eivät olleet tarpeeksi mielenkiintoisia. Eivätpä kai, kun yritin esittää asiani matemaattisen täsmällisesti.
Joskus tuntuu, että kielipoliiseja kyllä tarvittaisiin. Luin taannoin lehdestä tarinan rattijuoposta, joka pakeni ojaan ajettuaan metsään. Ensimmäinen ajatukseni oli että tyyppi oli harvinaisen tyhmä. Kuka häntä nyt ei ojasta löytäisi…
~Leena Kuvat bigfoto.com
Iltalukio Twitterissä
Iltalukio Facebookissa
-
