Turun iltalukion oma blogi

Iltalukiolaisten, opettajien ja oppilaiden elämää

Poliitikot ja matematiikka

Aina ei tule luettua kovinkaan ahkerasti Turun Sanomia, sillä olen pääasiassa siirtynyt Hesarin nettiversion lukijaksi. Voi siis käydä niin, että herkulliset jutut menevät kokonaan ohi. Onneksi etsivä löytää netistä ja jopa paljon nopeammin kuin omasta lehtikasasta. Olisihan lehtikasa kyllä jo pitänyt tähän mennessä kantaa pois, mutta veikkaanpa lehdenkin vielä jostain löytyvän.

Turun Sanomissa on julkaistu 20.10.2007 seuraava, Annika Lapintien (vas.) mielipidekirjoitus:

Itämeren suojelusta

Kansanedustaja Timo Kaunisto (kesk) kritisoi (TS 17.10.) Kirjoittajavieras-kolumnissaan lakialoitettani, jolla leikattaisiin merkittävästi Suomen Itämeren ravinnekuormitusta. Kaunisto toteaa, että totalitarismi ei kuulu tehokkaaseen ympäristönsuojeluun. Ympäristönsuojelussa ehdottomuus on toisinaan kuitenkin ainoa riittävä keino lopettaa saastuttava toiminta.

Ehdottomalla kiellolla on päästy eroon esimerkiksi vesistöille vaarallisista veneiden lyijyä sisältävistä myrkkymaaleista. Vapaaehtoisuutta ja kannusteita maatalouden kuormituksen leikkaamiseksi on käytetty jo riittämiin. Itämeren näkökulmasta näiden tulokset eivät vain ole riittävät.

Mikäli kaikki Itämeren yhdeksän ympärysvaltiota onnistuisivat vähentämään omaa kuormitustaan Kauniston mainitsemat neljä prosenttia olisi koko potti jo 36 prosenttia. Ympäristönsuojelussa pieniä tekoja tekemällä voidaan yhdessä tehdä ihmeitä.

Vähättelevää suhtautumista maatalouden vaikutuksista Itämeren tilaan on aiemminkin kuultu keskustalaisten kansanedustajien suusta. Taannoin myös maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk) vähätteli maatalouden osuutta Itämeren sinilevätilanteeseen.

Annika Lapintie, Kansanedustaja (vas)

Hesari irvaileekin Lapintien matematiikkaa 14.11.2007 osiossa POLITIIKAN KULMAPÖYTÄ

Lapintieltä ratkaisu Tehy-kiistaan

Vasemmistoliiton kansanedustaja Annika Lapintie arvosteli hallituksen Tehy-lakia eduskunnassa maanantai-iltana.

”Ja kuten on tässä monta kertaa sanottu, niin hallitus sanoo toivovansa, että voidaan tehdä sopu, mutta siitä huolimatta olette monta kertaa ilmoittaneet, että rahaa ei löydy. Sehän ei pidä paikkaansa. Rahaa kyllä on.”

Siis jos yhdelle hoitajalle annettaisiin työnantajan jo tarjoama 12,7 prosentin korotus ja toiselle myös 12,7 prosentin korotus, niin silloin koossa olisi jo Tehyn vaatima 25,4 prosentin korotus. Näin kiista ratkeaisi pakkolaitta.

keskustelu.plaza.net palstalla joku tarjoaakin uskottavampaa ratkaisua :

”Tai joka hoitsulle 0,000004% korotus yhteensä 24%.”

Hesarin keskusteluosiosta löytyy vielä parempi ehdotus:

Mites jos jokaisen kahdensadan kansanedustajan palkasta leikattaisiin 0,5%?
Silloinhan Lapintien matematiikan mukaan eduskunnan palkkakulut putoaisivat 100%. Tämä pieni säästö lopettaisi eduskunnan palkkojen maksun kokonaan. Teolla olisi merkittävä vaikutus koko eduskunnan menoihin edustajien palkkakustannusten poistuessa, mutta vaikutus yksittäisen kansanedustajan tilipussiin olisi mitätön!

Lapintie on entinen Suomen työväen säästöpankin konttorin esimies ja nyt siis kansanedustaja.

Matematiikan opettajana en voi kuin pyöritellä päätäni. Jos tämä on kansanedustajien ymmärtämisen taso, mitä toivoa on sille että rahamme käytetään oikein.

Sirpa Pietikäinen aikanaan totesi, että jätevedenpuhdistamon pH pitäisi saada nollaan…

Ja sitten vielä väitetään, että matematiikkaa ei tarvita mihinkään!

Leena

Mainokset

marraskuu 17, 2007 Posted by | yleistä | , , , , , | 3 kommenttia

   

%d bloggers like this: