Isovanhemmuus on ihana asia

Ensimmäinen lapsenlapsemme Amélie syntyi viime joulukuussa. Hän oli tietysti maailman hellyyttävin vastasyntynyt. Samalla me isovanhemmat saimme uuden roolin. Pitkään mietimme, mikä meille nimeksi. Mummi ja ukki olivat jo käytössä. Entä mumma, mamma, mami, fammu? Vaari, pappa, faffa? Päädyimme täkäläiseen ilmaisuun mamma ja pappa, vaikka se ruotsinkielisten mielestä kuulostaakin hassulta.

Amélie matkalla Tukholmaan. Ulkomaille meno pistää mietteliääksi.

Onnemme on, että lapsenlapsemme asuu Turussa. Tapaamme hänet viikoittain. Haluamme antaa hänelle aikaa ja olla läsnä hänen elämässään niin paljon, kuin meidän annetaan olla. Lapsi on vain kerran lapsi. Isovanhemman roolissa aikaa ja kärsivällisyyttä on hieman enemmän kuin omien lasten kanssa oli. Omia lapsia näki päivittäin, eikä nähnyt sitä hienovaraista kehittymistä, minkä nyt näkee lapsenlapsessa. Viikossa tapahtuu paljon. Näkee myös sen, kuinka riippuvainen lapsi on vanhemmistaan, kuinka kokonaisvaltaista lapsen hoivaaminen on.

Maailmassa monta ihmeellistä asiaa, kuten se, että jos pudottaa tavaran lattialle, se ilmestyy takaisin pöydälle. Näin käy ainakin mamman ja papan luona.

Amélien ensimmäinen yö luonamme oli ihmeellinen. Viideltä aamulla hän heräsi. Nostin hänet viereemme, johon hän nukahti heti. Mutta minä en saanut unta. Katselin tyynyllä levollisina lepääviä pieniä sieviä viattomia kasvoja. Viimeksi 25 vuotta sitten vieressäni tuhisi vauva.

Aseistariisuva hymy. Amélie lähdössä mamman ja papan luota kotiin.

Kotiimme on ilmestynyt yhtä sun toista lapsellista tavaraa. Tarvitseehan Amélie sängyn ja syöttötuolin ja potan ja korikaupalla leluja. Kun olemme Amélien kanssa, meillä on selvä roolijako. Minä syötän, vaihdan vaipat ja pesen. Toki leikinkin. Pappa leikkii, soittaa, laulaa ja nukuttaa. On ihana huomata, miten Amélie ”laulaa” mukana, miten hänen jalkansa polkee tahtia, miten intohimoisesti hän soittaa pianoa. Vaipanvaihdon yhteydessä käymme Amélien kanssa keskusteluja, joiden päätteeksi saan häneltä usein aseistariisuvan hymyn. Amélie on jo huomannut, että mamman ja papan luona voi tehdä asioita, joita ei kotona saa tehdä, esimerkiksi kosketella (vanhempien mielestä repiä) kukkia.

Lapsenlapsemme on meille ilon lähde.
Mamma